DataSky Oy 
on vuonna 2004 perustettu tietotekniikka-alan yritys. Tiimimme on työskennellyt alalla melkein kaksikymmentä vuotta, jolloin on kerätty kokemusta ja ammattitaitoa tähän mielenkiintoiseen alaan. Lähtökohtamme asiakaspalveluun on, että palvelemme asiakasta aina henkilökohtaisesti ja asiakkaan tarpeiden mukaan.
Tiedämme, että asiakkaan luottamus on ansaittava. Se vaatii ensinnäkin osaamista, asioiden hallitsemista ja jatkuvaa kouluttautumista.
Toiseksi lupausten pitämistä ja aikatauluissa pysymistä. Lisäksi myös sen, että ratkaisut toimivat ja pelaavat odotustesi mukaan, vastuunkantoa tehdyistä töistä, mutta ennen kaikkea, se vaatii oikeaa asennetta!
Asettumalla asiakkaan asemaan ja kykyä nähdä maailma sitä kautta, sitten voi tuottaa asiakkaalle lisäarvoa ja palvella oikein.
Palvelua, niin kuin ennen vanhaan!
|